Kamat pakettiin ja tipit miehistön kouraan. Olimme saapuneet turvallisesti Colonan tukikohtaan. Kävimme
huuhtelemassa varisteemme rakennuksen vieressä olevassa makeanveden altaassa. Tiedustelimme seuraavan päivänpäiväretkeä ja päätimme jättää kamat tänne kuivumaan ja odottamaan huomista. Aamulla Colonan auto haki meidät ja

Juhaksi esittäytynyt oppaamme toivotti aamut. Noudimme varusteemme varastohuoneesta ja siirryimme kohti päivävenettä. Reissuun oli ilmoittautunut pari sukeltajaa Vantaalta joille tämä egyptin reissu oli 5 tai 6. Ruotsin

kielinen neito opasti snorklaajia lajin saloihin ja Juha taas meitä suomalaisia kohteestamme. Tuo ruotsalaisnuorikkokertoi paikan olevan täynnä värejä ja neuvoi meitä ottamaan kameran mukaan. Sen teimme, vaikka vaikea tämän kohteen oli delfiinien kanssa sukeltamista päihittää. Ei päihittänyt.

Kirjavia korallit kohteessa olivatkin ja saimme hyviäotoksia. Eki oli joutunut jättämään reissun väliin vatsavaivojen takia ja päätin käyttää hänen märkäpukuaan. Puku oli hieman lyhyt ja väljä ja vesi pääsi vaihtumaan liiankin usein. Vajaan tunnin sukelluksen jälkeen alkoi hieman viluttaa. Videokameraa emme tälle raissulle ottaneet mukaan eikä sillä olisi mitään uutta saanut tallennettuakkaan.
Maisemat lähinnä samoja kuin edellisillä sukelluksilla mutta silti mahtavia.

Ruokailimme ja siirryimme seuraavalle kohteelle. Meidät vietiin pudotuspaikkaan missä allamme näkyi vain kovaa korallia. Sukelsimme lukuisten pöytä ja aivokorallien ympärillä, mutta tämäkin alttiinaoloaika tuntui jotenkin tusinatavaralta. Ei jäänyt Eki mistäänpaitsi. Olimmeko saaneet liian paljon hyvää liian vähässä ajassa. Hylyt, delfiinit, yösukellukset ja muut. Nyttäällä rännässä kirjoittaessa tätä juttua kelpaisi mikä tahansa noista "tylsistäkin" sukelluksista. Täällä jos törmää pienempäänkin kalaan siitä jaksaa innostua. Uusi reissu on suunnittelupöydällä ja tarkoitus olisi mennä takassamoille leveysasteille, mutta lisätä matkaan myös etelän kierros. Sielä on kuulemma riuttahaita, joita meille jo luvattiin jos takas tullaan... No kohtahan lumet ja jäät sulaa ja pääseen ihmettelemään itämeren ihmeitä.

Turtle Bay on pahoin kärsinyt turismista ja korallia kolhivista sukeltajista. Alotimme sukelluksen pyörähtämällä Zodiakin reunalta niska edellä kohti pohjaa. Eki päätti jäädä vahtimaan vessoja joten sukelsimme kolmestaan Teron kansssa. Sukellus oli perushuttukorallia eikä kummempaa kunnes veljeni huomasi mustekalan.

Otin parilla rivakalla potkulla edellä menneen oppaamme kiinni ja vaudilla takaisin ottamaan kuvia tuosta lonkeroisesta. Tero päätti käydä vähän härnäämässä otusta ja heilautti kättään sen lähettyvillä. Hämmästykseksemme se vaihtoi väriä ja rupesi liikkumaan. Ikuistimme sen liikkumisen ja hautautumisen korallin ja hiekan sekaan. Hetken päästä näimme hiekassa suuren kuolleesta korallista tehdyn nuolen, joka osoitti suuntaa kohden ankkuripaikkaa. Tero viittoi meitä hetken odottamaan kun lauma hyvin varustettuja hitec-sukeltajia tuli kulkusuunnastamme.

 

Odottelun jälkeen lähdimme ylittämään raunamaa yksitellen. Vettä pinnan ja korallin välissä oli vain noin 2 metriä ja kovassa aallokossa ja myötävirrassa tasapainottelu oli hankalaa. Onnistuimme ylittämään riutan koskematta koralliin ja pysyen sukelluksissa. Näkymästä päätellen useampi sukeltaja ei ollut tässä onnistunut. Ylityksen jälkeen edessä ja ympärillä oli vain kuollutta korallia. Mahtaako syynä ollut eteen ilmestyneen parikymmenpäisen joukkion tapaiset sukellusporukat vai jokin muut.

 

Riutan eteläpuoli oli karua katsottavaa. Kaukana oli sen väriloisto ja paikalla vain harmaata ja vedenalaista hiekka-aavikkoa. Oliko syynä näkymät vai pieni rakko, mutta Terolle riitti sukellus tässä vaiheessa. Jatkoimme jälleen kerran kaksistaan tehden pienin pyrähdyksen lähimmälle koralli mättäälle. Ei juurikaan innostanut ja päätimme suorittaa tarvittavat turvapysähdykset ennen raittiin ilman hengitystä. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Matka safarin viimeiselle kohteelle alkoi ja aluksen ylin kerros toimi oivana auringon otto paikkana. Noin tunnin ja parin torkahduksen kulutta saavuimme Sakkalan edustalle ja kiinnityimme Kuuden päivän sodan aikana uponneeseen sotalaiva El Minyaan. Tero päätti neiteillä ja ottaa kuivapuvun käyttöön. Hän myös varoitti virtauksista ja veteen päästyämme huomasimme kuinka kovaa oikeastaan paikalla virtasi. Raahauduimme köyttä pitkin kohti keulaa jossa alasmenoköysi odotti. Noin 15 metriä ennen köyttä jouduimme kuitenkin sukeltamaan ja rimpuilemaan itsemme kiinni köyteen. Pääsin perille ja odotin kunnes Miikka ja Eki saivat köydestä kiinni. Katseeni etsi opastamme sitä lötämättä. Odotimme hetken köydestä lujasti kiinni pitäen kun huomasin Teron olevan pinnalla ja viitoilevan meille. Päätimme nousta pintaan ja ottaa viittomasta selvää. Terolta oli kaulamansetti revennyt ja puku oli ottanut vedet sisään. Tero päätti olla sukeltamatta mutta neuvoi meitä pitämään kunnolla kiinni jos päätimme jatkaa sukellusta. Alas mennessä jouduimme välillä kovankin virtauksen riepottelemaksi ja hetken roikuimme vaaka-asennossa. Näkyvyys kohteella oli heikohko rannan sataman läheisyyden takia. Pohjassa makaavaa alusta ei näkynyt edes puolesta välistä.

 

Aluksen kyljelle päästyämme otimme kuvia ja jäleen päin huomasimme niissä olleen mureenan. Kyljellään makaavasta hylystä vuotaa vielä oljyä. Teimme kohteella vain nopean tutustumisen lähtemättä kiertämään sitä kunnes käännyimmekohti pintaa. Safarin loppuvalmistelut alkoivat.

Toiseen päivään heräsimme hyvissä ajoin ennen ensimmäisiä sukelluksia. Kello puoli kuusi käynnistyi tukikohtamme  liikuttimet ja sillon aukesivat myös yllättävän pirteiden sukeltajien silmät. Keula kohti Abu Nuhasta ja sen  upottamia aluksia. Saavutuamme riutalle oli tuuli yltynyt entisestään ja mainingit vaikeuttivat kohteen  lähestymistä. Ankkuroimme Abu Nuhaksen eteläpuolelle ja aloitimme valmistelut. Edessä oli ensimmäinen kunnon  hylkysukellus. Maskit kourassa Zodiakkiin ja kohti aallokkoja. Veneen kipparin ohjatessa jaksoi toinen oppaamme hetken aikaa nauraa kun aallot kastelitvat häntä. Ennen perille pääsyä saattoi hänen äänen sävyssä havaita  harmistumisen merkkejä. Tuuli oli kova ja pärkyt kastelivat hänet täysin.

 

Kuului komento veteen! Pohja 25 metrissä  ja hylky siinä välissä erottui selkeästi laskeutuessamme kohti sen lähes pinnalle ulottuvia rakenteita. Kaksi videokameraa ja yksi stilli kävivät kuumana koko sukelluksen ajan. Kiersimme hylyn kahteen kertaan ympäri jonka  jälkeen jäimme turvapysähdykseen noin 5 metriin. "Noin" sen takia, että mainingit heittelivät meitä aika lailla. Pinnalle tultuamme täytyi painovyö ja liivi ojentaa kumiveneeseen ja kaikki tämä oli tehtävä ripeästi ennen riutalle  ajautumista. Ensimmäinen kunnon hylkysukellus takana ja mieli korkea. näkyvyys loistava mitä suomen oloihin  tottuneena voi sanoa. Toisenkin sukelluksen olisi voinut tehdä samalle hylylle. Alukselle paluu oli myötäisessa  kansipojallekkin mukavanpaa. Enää hän ei kastunut vaan vapisi märissä vaatteissaan kun oli tunnin odottanut meitä  kumiveneessä. Ruokailun jälkeen pidimme pienen tauon ja Tero kertoi seuraavan sukelluksen kulun. "Carnatic on sellainen 1800 luvun lopussa uponnut 90 metrinen purjealus jossa nähtävä on enimmäksen sen asuttamat kalat." Päätimme jättää  videokamerat pinnalle ja ottaa vaan stillikameran mukaan. Virhe. Vielä alasmennessä ei harmitus vaikuttanut, mutta  heti kun näki millainen hylky oikeastaan oli alkoi otsa rypistyä.

Hylky makaa vasemmalla kyljellään ja sen puinen  luuranko on vaikuttavan näköinen. Kiersimme aluksi hylyn kertalleen ympäri ja tarkkailimme näkymiä. Toisella  Kierroksella sukelsimme sisään tuohon raatoon ja seurasimme kalaisaa yläpuoltamme. Kadoksissa olevia kultarahoja ei  näkynyt mutta muuten mahtava sukellus. Vaikka koonsa puolesta hylky ei päässyt samaan luokkaan Ghiannis D kanssa oli  tämä puinen sukelluskohde mieluisempi tuoden tuulahduksen yli sadan vuoden takaa. Pinnalla harmittelimme virhepäätöstämme ja olisimme mielellämme tehneet kohteelle myös toisen sukelluksen, mutta matka seuraavalle riutalle  oli jo alkanut. Kapteenimme ohjasi meidät Dolfin Housen ankkuripaikoile jossa koimme matkan unohtumattomimman  kokemuksen. Siitä suraavassa tarinassa.

-T