Abu Grammar oli paikan nimi ja tarkoitus oli tehdä tavallaan sellainen totuttelusukellus uusiin pukuihin. Olimme käyneet suomessa Nitrox-kurssin tätä safaria varten ja analysaattori kertoi seoksen olevan? Merkkasimme Teron antamaan listaan kukin oman seoksen ja tankin tunnuksen millä sukelsi. Isoveljeäni taisi hieman jännittää nitikalla sukeltaminen kun päätti olla laittamatta kameraa nauhottamaan. Onneksi sentään 2/3 sukellusmatkalaisista muisti heille annetut tehtävät ja pääsimme katselemaan materiaalia heti ennsimmäisen dyykin jälkeen. 12 kiloa vyölle teki ehtävänsä ja pinta jäi pään ylle odottamaan. Edellispäivän venäläisen vauhdin jälkeen olimme tottuneet seuraamaan ohtajaamme joten Teron hulmuavan tukan seuraaminen ei ollut ongelma. Sukelluksen jälkivaiheilla, kun mureenat ja muut jännät kalat oli nähty, tapasimme korallia maistelevan muinaisjäänteen. Tuo kilpikonna ei tuntunut häiriintyvän ennenkuin joutui poihjoisten paparazzien armoille. Elukkahan suoritutuu nopeammastakin unnista, mutta tällä kertaa päätti vain rauhallisesti poistua tuonnemmaksi. Ei armoa ja uimalle perään. Pari poseerauskuvaa "räps" kunnes tuo kilvellinen lähti uimaan poispäin. Sopiva lopetus ensimmäiselle safarin sukellukselle. Pinnalla meitä odotti päänsärky, joka tuli ilmeisesti hengen pidättelystä. Näin saatiin kuvistakin ilman heilahduksia parempia. Ruokailun jälkeen lähdimme siirtymään kohti Bluff Pointtia, mikä toimi myös yöpymispaikkanamme.
Päivän toisen sukelluksen valmistelut aloitettiin ja Tero ystävällisesti muistutti kameran nauhoitusominaisuuksista. Analysoimme tankit ja siirryimme kumiveneeseen odottamaan siirtymistä tiputuskohtaan. Kasvaneessa aallokossa sitten suuntasimme kohti syvyyksiin johtavaa pudotusta. Kirkkautta oli jälleen riittävästi ja seoksemme maksimisyvyys 33 metriä tuli yllättävän nopeasti vastaan. Silmät seurasivat tietokoneen lukemia tarkasti, ettei mahdollinen happimyrkytys yllättäisi ja ja vaikuttaisi loppuelämään. Alaspäin katsoessa näkyi 40 metriä seinämää ja sen jälkeen pelkkää tummaa sinistä. Pohja oli kuulemma yli 200 metrin päässä. Kuolema hieman lähempänä. Hetken aikaa sukelsimme 30 metrissä ja seurasimme seinämän elämää kunnes suoranousun rajat tulivat vastaan ja laskimme syvyyttämme. Noin 25 metrissä Tero osoitti seinämässä olevaa syvennystä jota päätimme tutkia hieman tarkemmin. Harmikseni meillä ei ollut lamppua mukana joten emmä nähneet mitä luolan perällä oli. Tero päätti lainata kameraa ja sukeltaa syvemmälle ottamaan pari kuvaa. Salamavalo vilkahti pimeydessä ja mikään opastamme suurempaa hirviötä ei luolasta ulostunut. Lähestyimme venettämme ja huomasin puurojua maassa. Jokin seinämä tuli vastaan ennenkuin Tero ja Eki lopettivat sukelluksen ja minä ja veljeni jatkoimme vielä hetken. Pinnalla taas sama mukavuus eli päänsärky ja valmis ateria.
3. sukellus: yö
Seurasimme punaisen auringon laskeutumista vuorten taakse odotellessamme pimeää. Suomen oloissa oli tottunut siihen ettei illan hämärtymistä tarvii ootella vaan 15 metrin jälkeen alkaa olla jo aika synkkää. Veneen kirkkaassa kansivalaistuksessa laitettiin varusteet ylle ja valmistauduttiin ensimmäiseen yösukellukseen. Ympärillä pelkkää pimeyttä vaikka kaupunginvalot kaukana valaisivatkin taivasta. Loiskis ja pohjaan. Ilmeisesti veneen valaistus oli houkutellut meren eläimiä koska veteen hypättyä oli ympärillämme suuria eväparvia. Onneksi olin ottanut matkalle perustuikkua hieman väkevämmän laitteen koska pohjaa ei kaverieni valaisimilla näyttänyt löytyvän. Let there be light ja yö muuttui päiväksi 5000 lumenin voimalla. Suuntasin valokeilani ympärilleni ja huomasin, että parvi minkä viereen olimme veneestä hypänneet koostui 100 rohkeimmasta 1000 joukosta. Jatkoimme matkaa Teron mennessä edellä ja minun näyttäessä tietä. Kaikki näytti niin erialiselta pimeässä. Sukelluksen puolessa välissä saavuimme päivänvalossa näkemillemme hylyn raadoille ja jäimme ihastelemaan leijonakalojen saalistusyrityksiä.
Yritimme houkutella pienemmät kalat valoon ja saada saalistusasemissa olevat hyökkäämää pienempiensä kimppuun tässä onnistumatta. Hylky näytti aavemaiselta valokeilojen osuessa sen seinämiin. Seuraava ihmettelyn aihe oli pieni kalmari, joka piirtyksessämme näytti etsivän pakoreittiä. Sopiva rako löytyikin Ekin jalkovalistä jonne se salaman nopeasti suuntasi. Mustetta otus ei jälkeensä jättänyt vain säikähteen sukeltajan ja me muut. Oppaamme lähti etsimään venettämme sitä kumminkaan löytämättä. Oli kuulemma käynyt väärässä veneessä kääntymässä. Turvapysähdyksen jälkeen nousimme kannelle missä veneen miehistö onki ahneimpia kaloja ilmeisesti illallista varten. Päivän viimeisen sukelluksen jälkeen virvoitti kylmä huurteinen väsyneitä sukeltajia. Viereisen aluksen sukeltajat kokivat myös eksymisen mutta hieman vaarallisemmin. Kannella ollessa huomasin usean sadan metrin päässä olevan punaisen valon jota kohti sitten lähti noutopartio. Onneksi heille ei käynyt pahemmin.
Seurasimme punaisen auringon laskeutumista vuorten taakse odotellessamme pimeää. Suomen oloissa oli tottunut siihen ettei illan hämärtymistä tarvii ootella vaan 15 metrin jälkeen alkaa olla jo aika synkkää. Veneen kirkkaassa kansivalaistuksessa laitettiin varusteet ylle ja valmistauduttiin ensimmäiseen yösukellukseen. Ympärillä pelkkää pimeyttä vaikka kaupunginvalot kaukana valaisivatkin taivasta. Loiskis ja pohjaan. Ilmeisesti veneen valaistus oli houkutellut meren eläimiä koska veteen hypättyä oli ympärillämme suuria eväparvia. Onneksi olin ottanut matkalle perustuikkua hieman väkevämmän laitteen koska pohjaa ei kaverieni valaisimilla näyttänyt löytyvän. Let there be light ja yö muuttui päiväksi 5000 lumenin voimalla. Suuntasin valokeilani ympärilleni ja huomasin, että parvi minkä viereen olimme veneestä hypänneet koostui 100 rohkeimmasta 1000 joukosta. Jatkoimme matkaa Teron mennessä edellä ja minun näyttäessä tietä. Kaikki näytti niin erialiselta pimeässä. Sukelluksen puolessa välissä saavuimme päivänvalossa näkemillemme hylyn raadoille ja jäimme ihastelemaan leijonakalojen saalistusyrityksiä.
Yritimme houkutella pienemmät kalat valoon ja saada saalistusasemissa olevat hyökkäämää pienempiensä kimppuun tässä onnistumatta. Hylky näytti aavemaiselta valokeilojen osuessa sen seinämiin. Seuraava ihmettelyn aihe oli pieni kalmari, joka piirtyksessämme näytti etsivän pakoreittiä. Sopiva rako löytyikin Ekin jalkovalistä jonne se salaman nopeasti suuntasi. Mustetta otus ei jälkeensä jättänyt vain säikähteen sukeltajan ja me muut. Oppaamme lähti etsimään venettämme sitä kumminkaan löytämättä. Oli kuulemma käynyt väärässä veneessä kääntymässä. Turvapysähdyksen jälkeen nousimme kannelle missä veneen miehistö onki ahneimpia kaloja ilmeisesti illallista varten. Päivän viimeisen sukelluksen jälkeen virvoitti kylmä huurteinen väsyneitä sukeltajia. Viereisen aluksen sukeltajat kokivat myös eksymisen mutta hieman vaarallisemmin. Kannella ollessa huomasin usean sadan metrin päässä olevan punaisen valon jota kohti sitten lähti noutopartio. Onneksi heille ei käynyt pahemmin.
Kommentit