UUTTA! Katso hieno video kirkkaista vesistä!
Porkkala
Pitkän
odottelun ja kuivatreenien jälkeen päästiin taas takaisin nilviäiseksi
meren pohjamutiin. Tarkoitus oli mennä Tammisaaren tuttuun paikkaan.
Sain kuitenkin kuulla, että siellä oli vielä vesi jäässä, joten
mietimme vaihtoehtoja. Tommin työkaveri pyysi meitä Ojamon louhokselle,
mutta sinne oli osallistujamäärä jo täynnä. Päätimme lopulta mennä
Porkkalanniemlle. Aluksi ideana oli sukeltaa keittokatokselta, mutta
koska emme löytäneet heti helppoa reittiä rannalle, päädyimme
Luotsiasemalle. Syvyyttä sieltä pitäisi löytyä lähemmäs 30m.
Meikäläinen valmiina veteen
Suunnitelma: 30 min max syvyyden ollessa 18 metriä. Vajaat 30 minuuttia
pinnanalla oltiinkin max syvyyden ollessa 17 metriä. Näkyvyys oli
huono, vain 2-3 metriä ja tuossa näkyvyydessä parinarusta olikin
hyötyä. Porkkalanlahti suorastaan kuhisi elämää. Ensin nähtii pieni
ahven ja sen jälkeen joku nilviäinen. Lopussa kameran eteen uiskenteli
vielä joku sintti.
Tommin mansettien kanssa oli vähän ongelmia ja vuotivatkin heti veteen päästyä.
Kamera kesti hyvin sille asetetut vaatimukset ja sain kuvattua
suorastaan häikäisevää materiaalia. Video tulee myöhemmin sivuille.
tiistai, 3. huhtikuu 2007
Kommentit